Aihe

Kuten edeltävässä kirjoituksessani mainitsin, on aiheeni antanut odottaa itseään enkä paniikinomaisen pohdinnan jälkeen ole päässyt sen jäljille. Nyt voin kuitenkin huokaista helpotuksesta ja alkaa työstää ideapaperiani helpottuneena. Esittelin nimittäin kandiohjaajalleni aiheen, joka sai häneltä kannatusta. Ryhdyn tutkimaan opettajien kokemuksia luokkahuoneessa käytettävistä opetuspeleistä. Haluan selvittää, uskovatko opettajat pelien olevan hyödyllisiä oppilailleen vai ainoastaan kevyitä taukoja opetukseen. Ideapaperia kirjoittaessa saan rajattua tutkimusaluettani sekä – kysymyksiä vielä tarkemmin, mutta tämä on lähtötilanteeni.

Päädyin aiheeseeni osittain sattumalta. Opiskelen pääaineenani digitaalista kulttuuria ja viime keväänä kiinnostuin digitaalisesta pelaamisesta. Tein kirjallisuuskatsauksen sosiaalisen konstruktionismin kurssille siitä, kuinka digitaalisesta pelaamisesta on tullut poikien juttu. Käytin kyseisessä kirjakatsauksessa lähdeaineistonani kolmea artikkelia teoksesta Mariosofia (toim. Erkki Huhtamo ja Sonja Kangas) sekä osaa Petri Saarikosken väitöskirjaa Koneen lumo. Aihe kiehtoi suuresti ja kiehtoo edelleen. Mutta ilman aikakonetta minun on mahdoton saada empiiristä aineistoa asiasta ja kuten meille jo orientaatioluennolla sanottiin: TIIVISTÄKÄÄ! Kandityössä ei ratkaista Venäjän vallankumouksen syitä. Aiheen on oltava sopivan pieni, muutoin rasvaan köyttä huomaamattani.

Pelitutkimus ei jättänyt rauhaan vaan jatkoin aiheeni etsimistä sen parista. Luin Pelitutkimuksen vuosikirjaa (http://www.pelitutkimus.fi/) ja toivon aiheen vain tippuvan syliini. Näin ei tietenkään käynyt. Annoin siis paniikki-itkujen jälkeen itselleni aikaa rauhoittua ja lähdin kirpparikierrokselle. Kirpputorilla päädyin pöydän ääreen, jossa myytiin kotikäyttöön suunnattuja opetuspelejä. Tunnistin niistä yhden ja nostin sen käteen. Ja jos teillä koskaan on tullut tunnetta siitä, että planeetat loksahtavat kohdalleen, niin siltä minusta tuntui samalla hetkellä.

Aihe on tuttu, sillä olen koulutieni aika törmännyt usein opetuspeleihin. Kuten jo kävi ilmi, pelasin muutamaa jo unohtunutta opetuspeliä kotioloissa. Opiskelin myös yläasteen kahdeksannen luokan englannin pienryhmässä ja tuolloin pääsin kosketuksiin kouluihin suunniteltuihin opetuspeleihin. Ollessani kouluavustajana pelasin samankaltaisia pelejä oppilaiden kanssa. Aihe on siis osittain tuttu ja siksi siihen lienee helpompi sukeltaa. Ja tiedän, että vaikka itse tätä aiheitta ei ole tutkittu pahemmin (ei vielä ole tullut vastaan, mutta tutkimushan sen vain paljastaa) aihettani sivuavaa tutkimusta on tehty.

Nyt aihe on siis olemassa ja tutkimus voi alkaa. Tämä on hyvää aikaa, sillä en vielä tiedä mitä kauheuksia vuosi tuo tullessaan. Luovastakin työstä 5 % on inspiraatiota ja 95 % perspiraatiota. Mutta mitäpä siitä, itse olen tieni valinnut ja ylpeänä aion kulkea sen loppuun.

Ensimmäinen askel

Olen ensimmäisen akateemisen opinnäytteeni edessä, aloittamassa kandidaatintutkielmani tekemistä ja siksi kauhuissani. Pieni ääni päässäni sanoo, että kaikki menee hyvin ja stressaan vain turhia. Suurempi, sellainen joka täyttää pääni sekä vatsani, valmistautuu maailmanloppuun. Kandinsa jo tehneet ihmiset ovat vakuutelleet, että maailmanloppuun tarvitaan enemmänkin kuin kandityön stressi, mutta ensimmäinen kerta on aina pelottavin.

Kandilla mitataan ensimmäisen kerran kyvykkyyttäni tuottaa tieteellistä tutkimusta sekä raportoida tutkimustuloksistani. Ensimmäinen seminaarini on jo takana, toinen huomenna. Minulla ei vielä ole valmista aihetta ja siksi olen kauhuissani. Valitsisinko aiheen, joka on varman päälle vai joka olisi kokeilevampi? Pohdinko ensimmäisen harjoitustyöni kanssa mahdollista työllistymistäni vai tutkinko aihetta joka kiinnostaa vain minua? Osaanko esittää perusteltuja kysymyksiä, joiden perusteella saan aikaiseksi tutkimuksen?

Tärkeimmät ohjeet kandiaan kirjoittavalle ovat seuraavat (näin orientaatioluennolla neuvottiin ja näin myös uskon): 1. Kehitä omaa ääntäsi. Vaikka käsittelet faktoja ja perusteltuja tulkintoja, omalla äänellä teet työstäsi kiinnostavan. Osittain oman ääneni takia kirjoitan myös tätä blogia, saan täällä avata umpisolmuni ja tuottaa sujuvaa tekstiä sekä ajatusta tutkimukseeni. 2. Vie asia loppuun. Vaikka ajatuksesi olisi solmussa, kulje sen kanssa loppuun. Toimi päämäärätietoisesti ja etsi selkeyttä. 3. Ole huolellinen. Akateeminen nihilismi on valmis listimään jokaisen, joka ei pysty perustelemaan itseään. Ennakko-oletuksen mukaan niin opiskelija kuin professorikin on väärässä ennen kuin pystyy perustellen todistamaan olevansa oikeassa.

Kirjoitan tätä blogia ennen kaikkea rauhoittaakseni itseäni ja voidakseni purkaa kandista johtuvaa ahdistustani. Ja vaikka kyseessä on kandiblogi, kirjoitan varmasti kaikesta muustakin kuin kandistani. En nimittäin anna yhden tutkimuksen nielaista itseäni aina maalis-huhtikuuhun asti.

Blogini nimi juontaa kanditutkielman englanninkieliseen nimeen bachelor's thesissiin, tutkintoon, jonka jälkeen noin 2/3 Oxfordin, Harvardin ja Sorbonnen opiskelijoista heittävät opinnoille hyvästit ja suuntaavat työelämään. Kun olen siis kandistani suoriutunut, voi todistustani verrata samalla viivalla kuin murattiliigalaisten sekä muiden eliittiyliopistojen kasvattien papereita.

Palatakseni aiheeseen eli kandiini haluan mainita, että olen kaikesta kauhustani huolimatta myös uskomattoman innoissani. Kurssiharjoituksia tehtäessä aikaa perehtyä kulloiseenkin aiheeseen ei juuri ole kuukautta pidempää. Nyt, kunhan löydän aiheeni, voin perehtyä kokonaisen lukuvuoden ajan siihen. Voin käyttää aikaa tutkimiseen eikä minun tarvitse liian aikaisen deadlinen takia palauttaa raakileita. Kokonainen lukuvuosi aikaa ihmetellä, tutkia sekä nauttia!